lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vene valmiina

Vene on käännetty ja valmiina lähtöön. Selkävedet on jo vapaana, mutta lahdenpohjukassa on vielä sen verran jäätälauttoja, että ei pääse vesille.

Vene valmiina

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Perunat itämään

Perunat itämään ikkunalaudalle viikkoa ennen Vappua. Saavat siinä valoisassa paikassa kasvattaa itujaan kuukauden verran ja sitten pääsevät multaan.

Perunat itämään

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kevään tulo hidasta

Alkuviikosta satoi 10 senttiä lunta ja kevään tulo tyssäsi siihen. Keli on viileää, yöllä pakkasta eikä jäidenkään lähtö paljon edisty, vaikka rannoilla onkin jo sulaa.

Kevään tulo hidasta

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Leskenlehtiä

Ensimmäiset leskenlehdet ovat nousseet auringon lämmittämille tienvieruksille. Pilvisenä päivänä kukat vielä vetäytyvät suppuun.

Leskenlehtiä

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Tervan tuoksu

Varma kevään merkki on venetervan tuoksu rannalla. Vielä on onneksi joillakin puuveneitä niin että pääsee nuuhkimaan tätä aitoa hajua. Oikea aika tervaukselle on ennen jäiden lähtöä, kun lumet on jo melkein sulaneet ja pälviä on paljon. Silloin kevätahava ja aurinko kuivattaa pinnan eikä vene jää tahmeaksi.

Tervan tuoksu

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Jäät heikkenee

Lämmin sää ja vesisateet ovat pehmittäneet jäät eikä sinne enää ole asiaa. Rannoilla on jo sulia paikkoja, mutta jostain vielä yksi urho oli pyörällä ajellut pilkille.

Jäät heikkenee

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Joutsenia sulassa

Jäällä oli vielä hyvä keli kävellä. Yöpakkanen kovettaa jään pinnan eikä kohva upota vielä iltapäivälläkään. Joutsenia oli tullut viikolla salmen sulaan. Telkkäpari ui siellä myös ja kalalokkeja lenteli useita.

Joutsenia sulassa