perjantai 25. syyskuuta 2020

Limunaatipullo

Ennen oli limunaatipullot lasista ja niissä oli posliininen patenttikorkki kumitiivisteellä. Kaikkea ei juotu kerralla, vaan laitettiin korkki kiinni ja vietiin pullo vinnin rappuun viileään odottamaan seuraavaa herkutteluhetkeä. Karhulan ja Riihimäen lasitehtaat valmistivat näitä paljon 1950-60 luvuilla. Vetoisuus oli tavallisesti 4-5 dl. Hyväkuntoinen pullo löytyi kierrätyskaupasta 0,40 eurolla.

Limunaatipullo


lauantai 12. syyskuuta 2020

Kuksan käsittely

Kierrätyskaupan löytö 0,50 eur. Joku oli tehnyt suurella vaivalla hienon pahkakuksan, mutta erehtynyt sitten lakkaamaan sen ulkopuolelta. Kuksaan kun ei lakkapinta sovi olenkaan, niin vaati muutaman tunnin rupeaman hioa se pois. Ensin karkeammalla hiekkapaperilla ja lopuksi ihan hienolla. Viimeistely tehdään kahvinporoilla: otetaan märkiä kahvinporoja suodatinpussista ja hierotaan niillä kuksan sisä- ja ulkopinta. Kahvissa on luontaisesti rasvaa, joka imeytyy kuksan pintaan ja muodostaa suojaavan kerroksen. Käsittelyn voi tarvittaessa uusia, niin kuksa tummuu ja saa hienon patinapinnan.

Kuksan käsittely