torstai 30. maaliskuuta 2017

Pilkkiahvenia

Talvilomalla ehtii vaikka pilkille. Kun onkii värikoukuilla, niin ei tarvitse syöttien kanssa pelata ja kalojen kokokin on yleensä mallia "pannukarkea". Puolenkymmentä hyvänkokoista paistinahventa otin mukaan ja parikymmentä pienempää laskin takaisin järveen. Keli oli hieno, aurinko paistoi koko päivän ja naamaankin tarttui varmaan vähän väriä.

Pilkkiahvenia

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Talvilomalla

Yöllä satanut lumi peitti jäällä olleet liukkaat kohdat alleen ja nyt siellä on hyvä keli liikkua jalan. Vähän evästä reppuun ja järven selkää pitkin saaresta toiseen. Aurinkokin pääsi paistamaan pilvien välistä ja puhtaan valkea lumi häikäisi kirkkaudellaan.

Talvilomalla

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Mustikkasoppa

Mustikkasoppa on perinteinen urheilujuoma, jota etenkin pitkänmatkan kilpahiihtäjät ryystivät matkan varren juoma-asemilla. Sen voimin urhot jaksoivat hiihtää maaliin asti. Soppa maistuu nykyäänkin välipalana tai jälkiruokana.

1 l vettä
5 dl mustikoita tai 3 dl mustikkasosetta
1 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja

Kiehautetaan kattilassa vesi, mustikat ja sokeri. Mustikan kuoria ei kannata siivilöidä pois, niissä kun on arvokkaita ravintoaineita. Otetaan kattila liedeltä ja sekoitetaan joukkoon pieneen kylmään vesimäärään liuotetut perunajauhot ohuena nauhana. Laitetaan kattila vielä hetkeksi liedelle ja annetaan sopan pulpahtaa muutaman kerran. Jäähdytetään ja nautitaan kylmänä juomana. Sopasta saa helposti lusikalla syötävän kiisselin, kun tuplaa perunajauhojen määrän.

Mustikkasoppa

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Talven hiihdot

Talven hiihtokausi jäi vähän lyhyeksi, kun leuto sää pehmitti jääladut. Muutama hyvä lenkki tuli kuitenkin tehtyä:
11.12.2016 - 10,2 km
17.12 2016 - 5,6 km
28.12.2016 - 10,3 km
22.01.2017 - 15,2 km
29.01.2017 - 10,2 km
05.02 2017 - 13,3 km
12.02.2017 - 15,2 km
26.02.2017 - 15,7 km
05.03.2017 - 20,1 km

Talven hiihdot

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Viski The Naked Grouse

Skotlantilaisen Matthew Gloag & Son tislaamon tyylikäs The Naked Grouse on hyvänmakuinen ja hinta/laatu-suhteeltaan erinomainen viski, joka ei konstaile turhia. Sekoitukseen on käytetty The Macallan ja Highland Park single malt -viskejä ja se kypsytetään ensitäytön sherry-tynnyreissä, jotka tuovat makuun hedelmäistä pehmeyttä ja runsautta.

Viskin tunnuksena on skotlantilainen nummiriekko (Lagopus lagopus scotia). Tämä punertavan ruskea metsäkanalintu on kotimaisen riekon lähisukulainen, mutta sen väritys ei muutu talvella valkoiseksi. Lintu on kuvattu tyylikkään lasipullon kylkeen paljaana reliefinä.

Viski The Naked Grouse

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Nuutajärvi Sampo-lasit

Heikki Orvola suunnitteli 1970-luvun alkupuolella Nuutajärven lasitehtaalle Sampo-lasisarjan, johon nämä whisky-lasit kuuluvat (korkeus 7,2 cm, halkaisija 6,8 cm). Tyylikkään konstailemattomat lasit piti ottaa kierrätyskaupan hyllyltä talteen, kun niiden hinta oli vain 0,10 eur kappaleelta.

Nuutajärvi Sampo-lasit