perjantai 25. maaliskuuta 2022

Vaivaton hedelmä-/marjapiirakka

Vaivattomasti ilman turhaa vatkaamista syntyy kahvipöytään piirakka hillosta, hedelmistä tai marjoista rahkan tai kermaviilin kanssa.

Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl grahamjauhoja
1,0 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl öljyä
1 dl maitoa
2 munaa

Päälle:
Maitorahkaa, hilloa tai hedelmiä vaikka omenaa, ananasta, persikkaa yms. kanelia ja sokeria.

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää öljy, maito ja munat. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina pyöreään piirakkavuokaan leivinpaperin päälle.
Tiputtele taikinan päälle nokareina puoli purkkia maitorahkaa ja pari desiä omenahilloa. Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria.
Paista uunin keskitasolla 200 C asteessa 25 min.

Päälle voi laittaa rahkan tilalle kermaviiliä ja marjoja vaikka mustikoita tai puolukoita.




lauantai 12. maaliskuuta 2022

Pelakuun talvetus

Pelakuun talvetus onnistuu hyvin vaikka pimeässä kylmiössä. Pelastin taloyhtiön pelargonia-amppelit syksyllä, kun olivat joutumassa roskiin. Katkaisin kukkien varret lyhyeksi ja vein amppelit taloyhtiön kylmiöön. Valoa ne eivät saaneet koko talvena, mutta kävin niitä kuitenkin kastelemassa niukasti muutaman kerran.

Ja sitten maaliskuun puolivälissä, kun kevätaurinko alkoi paistaa, otin ne sisälle ikkunalaudalle. Karsin kaikki kuivat lehdet pois ja annoin lannoitetta ja vettä. Viikon päästä oli varret täynnä pieniä lehden alkuja ja kukan nuppujakin jo näkyi.