sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Tontut lumessa

Adventtisunnuntaiksi saatiin uutta lunta. Vielä viikolla maa oli synkkä ja musta, mutta nyt yön aikana satoi 25 cm lunta ja maisema kirkastui. Keli on nyt kylmenemässä. Toivottavasti pakkaset jatkuvat, niin lumi pysyy ja järvet alkaisivat jäätyä.

Tontut lumessa

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Räntää ja pimeää

Leuto sää on sulattanut kaikki lumet, sataa räntää ja on pimeää. Loppusyksyn harmaassa luonnossa on oma viehätyksensä.

Räntää ja pimeää

perjantai 18. marraskuuta 2016

Marjapiiras

Viikonlopun kahvipöytään helposti valmistuva marjapiiras:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl sulatettua margariinia
1 tl vaniljasokeria
2 dl marjasosetta
1 rkl perunajauhoja
ripaus tomusokeria

Vatkataan munat ja sokeri vaahdoksi ja lisätään joukkoon sulatettu margariini. Jauhot, hiutaleet ja leivinjauhe sekoitetaan keskenään ja lisätään taikinaan. Maustetaan vaniljasokerilla ja kaadetaan piirasvuokaan, jossa leivinpaperi. Sekoitetaan perunajauhot marjasoseeseen ja levitetään se taikinan päälle. Paistetaan uunin alatasolla 200 C asteessa 30 minuuttia. Ripautetaan pinnalle tomusokeria koristeeksi.

Marjapiiras

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Sunnuntain pizza

Pizzassa tärkeintä on pohja, tomaattikastike ja juusto. Muut täytteet ovat sitten hienosäätöä. Hyvä pizzapohja syntyy vähällä hiivalla pitkään kohottamalla. Tomaattikastikkeena käy Pirkka-tomaattimurska (pahvitölkissä), joka on valmiiksi maustettu valkosipulilla ja yrteillä. Juustoksi joku rasvainen juusto, vaikka gouda. Muut lisukkeet valitaan oman maun mukaan ja mitä sattuu löytymään.

Sunnuntaiksi syntyi asiallinen pizza kotoa löytyneistä aineksista:
2 dl lämmintä vettä
5 dl hiivaleipävehnäjauhoja
2 ml suolaa
2 ml sokeria
2 rkl öljyä
5 ml kuivahiivaa
0,3 tölkkiä valkosipuli-tomaattimurskaa
5 siivua juustoa
5 siivua kinkkua

Vesi saa olla reilusti kättä lämpimämpää kuivahiivalle. Vesi kulhoon ja sekaan hiiva, sokeri, suola. Jauhot parissa erässä kulhoon hyvin sekoittaen, välissä lisätään öljy. Sitten vaivataan taikinaa kulhossa puulastalla kunnes siihen tulee sitkoa ja se alkaa irrota kulhon reunoista. Kulho muovilla peitettynä lämpimään paikkaa, jossa taikina saa kohota 3 tuntia.

Kohonneen taikinan päälle vähän jauhoja ja painellaan siitä ilmat pois. Taikinapallo pellille leivinpaperin päälle ja kaulitaan ohueksi. Pohjalle ensin tomaattimurska ja juustosiivut, sitten kinkkusiivut pienittynä. Paistetaan uunin alaosassa 250 C astetta 15 minuuttia.

Sunnuntain pizza

lauantai 12. marraskuuta 2016

Järvi jo melkein jäätyi

Talvi teki viikolla tosissaan tuloaan. Pakkasta oli yli -10 C astetta ja lunta satoi 15-20 cm. Järvikin meni jo ohueen riitteeseen, mutta tuuli ja laineet vapauttivat vielä selkävedet.

Järvi jo melkein jäätyi

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Finel emalikulho

Emali oli hyvin suosittu astioiden pinnoitustapa 1950-70 -luvuilla, kunnes ruostumaton teräs ja muovi alkoivat syrjäyttää sitä. Valurauta- ja teräsastiat saivat emalista värikkään, hygieenisen ja kestävän pinnan. Kotimainen Wärtsilä-konserniin kuuluva Arabia Järvenpään Emali valmisti Finel-tuotemerkillä laajaa valikoimaa emaliastioita. Värejä ja koristeaiheita oli lukuisia. Arabia käytti astioiden ja koristekuvioiden suunnittelijoina aikansa tunnettuja tekijöitä. Siksi nämä arkiset astiat kestävät aikaa ja näyttävät hyviltä vielä vuosikymmenienkin jälkeen.

Tämän pirteän keltaisen 1970-luvun Finel-emalikulhon (halkaisija 14 cm) on suunnitellut Leif Eriksson. Hyväkuntoinen löytö kierrätyskaupasta maksoi 2,00 eur. Kuten vanha mainosesite lupaa: "Värikäs, koristeltu emali piristää keittiötä ja ruokapöytää - Finel on hyvän tuulen emali".

Finel emalikulho

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Lahdenpohjukat jäätyy

Nyt on säätyyppi selvästi muuttumassa ja pakkasta on muutama aste päivällä ja yöllä. Lahdenpohjukat alkavat jo vetäytyä jäähän, vaikka selkävedet on vielä vapaina.

Lahdenpohjukat jäätyy

lauantai 5. marraskuuta 2016

Havuja ruukussa

Pyhäinmiestenpäivänä on sopiva aika laittaa parvekkeelle havukoriste. Kun lämpötila on enimmäkseen pakkasen puolella, niin havut kestävät pitkään tuoreina ja vihreinä. Tällä kertaa löytyi venerannan läheltä kaadettu mänty, josta sai otettua tuuheita oksia ruukkuun.

Havuja ruukussa