sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Kevätpurojen solinaa

Kevään tulo on tänä vuonna ainakin pari viikkoa myöhässä. Kylmät kelit ja yöpakkaset eivät anna periksi. Vapun aattonakin satoi vielä useita senttejä lunta ja räntää, joka tosin suli päivän aikana pois. Jäälle en enää lähtenyt eikä siellä näkynyt muitakaan liikkujia.

Kevätpurojen solinaa

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Karvamato hangella

Karvamato oli lähtenyt kevätauringon lämmössä jäälle. Aika kauaksi rannasta oli tämä Ruostesiiven toukka jo ehtinyt, lienee ollut etsimässä koteloitumispaikkaa. Perhonen talvehtii toukkana ja koteloituu aikaisin keväällä, kuoriutuu toukokuussa parin viikon kotelossa olon jälkeen.

Karvamato hangella

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Railo jäällä

Nyt kun yöllä on vielä pakkasta ja päivällä aurinko lämmittää, niin jää supistuu ja laajenee sen verran että sopiviin kohtiin syntyy helposti railoja. Tämä railo kulki aika lähellä rantaa eikä haitannut jäällä liikkumista. Siellä oli nyt hyvä keli kävellä, kun jään pinta oli pehmennyt vähän auringossa eikä ollut liukasta.

Railo jäällä

torstai 20. huhtikuuta 2017

Potatinsiemenet itämään

Nyt otin perunat itämään, 30 pottua pahvilaatikkoon ikkunalaudalle. Olikin jo hyvät alut saaneet kylmiössä. Sitten kuukauden päästä viimeistään pääsevät multaan.

Potatin siemenet

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pääsiäispatikka

Pääsiäislauantaina kävellen jäätä pitkin isompaan saareen. Jäällä oli nyt hyvä liikkua, kun laittoi liukuesteet kenkiin. Vähän oli muita kulkijoita. Villapaita piti olla päällä, niin oli kylmä sää. Pienet tulet tein laavulla, vaikka ei ollutkaan mukana mitään paistettavaa, kahvit vain termospullossa. Tarttuipahan vähän savunhajua vaatteisiin.

Pääsiäispatikka

torstai 13. huhtikuuta 2017

Voisilmäpullat

Pakastepullista saa pienellä tuunauksella ihan kelvollisia voisilmäpullia. Painetaan pullan päälle sormella kuoppa, johon laitetaan nokare voita tai margariinia ja sokeria. Pullat voi voidella vedellä, jos ei satu olemaan munia. Päälle vielä ripotellaan kanelia ja sokeria. Paistetaan 225 C asteen uunissa keskitasolla 8-10 minuuttia.

Voisilmäpullat

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Tipuruoho

Palmusunnuntaina on sopiva aika nostaa pääsiäisruoho esille. Kun oikean ruohon kylvö unohtui, niin tänä vuonna ikivihreä ikearuoho sai kelvata. Muutama tipu heinien sekaan ja hyvältä näyttää.

Tipuruoho

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Pajukranssi

Pajukranssi sopii hyvin Pääsiäisen ajan koristeeksi ja on helppo tehdä itsekin. Tuore paju taipuu helposti kiepille, kun paksumpia päitä ensin vähän notkistaa oikeaan muotoon. Tämän kranssin pujottelin kokoon paristakymmenestä ohuesta metrin mittaisesta pajunvitsasta ja loppusilauksena se sai muutaman pajunkissaoksan toiseen reunaan. Pajukranssin voi ripustaa oveen tai pitää pöytäkoristeena.

Pajukranssi