tiistai 30. elokuuta 2016

Viiden sentin löytöjä

Nyt oli kierrätyskaupassa menossa ilmeisesti varastojen tyhjennys, kun hyvää tavaraa oli koottu alennuskoreihin ja hinnaksi laitettu 0,05 eur/kpl. Mustia Arabian Teema-lautasia ei voinut jättää ostamatta: 4 kpl pullalautasia (15 cm) ja 6 kpl matalia ruokalautasia (26 cm). Vähän käytön jälkiä niissä oli, mutta muuten ehyitä. Ja vielä löytyi Heirolin pippuri-/suolamylly keraamisella koneistolla. Kaikki nämä yhteensä 0,55 eur.

Viiden sentin löytöjä

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Ulpukka-sika

Ulpukan mollukoista voi tehdä leikkisikoja. Ulpukka kukkii kesällä lammissa ja järvien rantavesissä keltaisilla kukilla ja kasvattaa syksyllä siemenhedelmän, jonka kärki muistuttaa sian kärsää. Kun mollukkaan tökkää neljä tikkua jaloiksi, possu on valmis.

Ulpukka-sika

perjantai 26. elokuuta 2016

Muksisvuokaleet nr 2

Toinen helppo ohje muksisvuokaleiden tekoon:

4 dl vehnäjauhoja (voi myös laittaa osan muita jauhoja, esim. 1 dl kaurahiutaleita ja 1 dl grahamjauhoja)
2 dl sokeria (tätä määrää voi vähentää, esim. 1,5 dl)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
100 g margariinia (sulatettuna)
2 dl maitoa
1 - 2 dl rusinoita, suklaarouhetta, marjoja tai muuta höystettä jos haluaa

Valmistus on yksinkertaista. Sekoitetaan kuivat aineet keskenään ja lisätään muut aineet hyvin sekoittaen. Jaetaan muffinssivuokiin ja paistetaan 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tästä annoksesta tulee 12 keskikokoista muffinssia.

Muksisvuokaleet nr 2

maanantai 15. elokuuta 2016

Arabia Kilta-murokulho ja Sorsakosken lusikka

Ulla Procope suunnitteli alunperin tämän korvakkeellisen kulhon Arabian FF-mallisarjan viilikulhoksi 1950-luvun alussa. Myöhemmin se liitettiin myös Franckin Kilta-sarjaan (BA-malli), vaikka se poikkeaakin muotoilultaan muista Killan suoraviivaisista astioista. Kulho ei oikein saanut ymmärrystä osakseen ja sitä pidettiinkin yleisesti kissan kuppina.

Kuvassa on myös perinteinen Sorsakosken iso ruokalusikka, jolla on monta soppaa lusikoitu. Ylen arkistosta löytyy nostalginen Matti Kassilan ohjaama dokumenttifilmi, jossa näytetään miten aterimia on 1950-luvulla valmistettu Hackmanin Sorsakosken tehtailla Leppävirralla.

Nämä hankinnat eivät paljon kukkaroa keventäneet: kulho maksoi kierrätyskaupassa 0,10 eur ja lusikka 0,05 eur.

Arabia Kilta-murokulho ja Sorsakosken lusikka

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Syöntimustikoita

Nyt oli hyvä ja tyyni keli soudella saareen katsomaan marjatilanne. Puolukat ei vielä ole kypsiä, menee viikko tai kaksi ennen kuin kannattaa niitä poimia. Mutta isoja pulleita syöntimustikoita keräsin 2,5 litraa ja vielä niitä jäi sinne.

Syöntimustikoita