tiistai 1. huhtikuuta 2025

Yönyli sämpylät

Muffinssipellillä tulee rapeakuoriset sämpylät ja ne saavat hyvin makua, kun antaa taikinan kohota jääkaapissa 12-24 tuntia.

6 dl viileää vettä
1/4 paketti tuorehiivaa
2 tl sokeria tai hunajaa
1,5 tl suolaa
2 rkl öljyä
2 dl kaurahiutaleita
2 dl ruisjauhoja
1 dl grahamjauhoja tai ohrajauhoja
5 - 6 dl vehnäjauhoja

Sekoitetaan ainekset kulhossa, ei tarvitse vaivata. Peitetään kulho ja laitetaan taikina kohoamaan jääkaappiin yöksi tai voi olla vuorokaudenkin.

Otetaan taikina lämpimään noin tuntia ennen paistoa. Nostellaan taikinasta kauhalla palleroita muffinssipellin kuppeihin. Kuppien pohjalle voi ensin ripotella vähän jauhoja, samoin sämpylöiden päälle. Sämpylöitä ei tarvitse sen kummemmin muotoilla. Annetaan kohota vielä pellillä puoli tuntia kun uuni lämpiää. Paistetaan 225 asteessa 30 min.

Tästä taikinasta tuli 12 sämpylää. Ne kannattaa pakastaa ja sulattaa mikrossa sitä mukaa kun tarvitsee. Säilyvät hyvinä ja saa näin aina uunituoreita sämpylöitä. 



lauantai 29. maaliskuuta 2025

Pannukakku paistinpannulla

Nopeasti syntyy kuohkea pannukakku paistamalla se hellalla paistinpannussa.

1 muna
1,5 dl maitoa
ripaus sokeria
ripaus suolaa
ripaus vaniljasokeria
ripaus leivinjauhetta
loraus öljyä
1 dl vehnäjauhoja

Sekoitetaan taikina ja voi antaa sen tekeytyä vähän aikaa. Pannulle öljyä ja siihen taikina paistumaan. Kun jakaa sen neljään osaan, niin on helppo kääntää. Kannattaa seurata ettei pääse palamaan.

Lämmin pannari on parasta omenahillon ja kylmän maidon kanssa.




sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

Ikea Njutning -vaasi

Ikea Njutning -maljakko ja kaislankorret. Tuli hieno pöytäkoriste. Vaasi oli kierrätyskaupassa laitettu saa ottaa -hyllyyn.



maanantai 3. helmikuuta 2025

Kumelan viivahiotut lasit

Hienot, hyvin ohuesta lasista valmistetut pulleat, viivahiotut lasit (2 kpl) löytyivät kierrätyskaupan hyllyltä yhteensä 1 eur. Nämä ovat Kumelan lasitehtaan 1960-luvun tuotantoa, mallinumero 113, suunnittelija Maija Carlson. Lasit on pyörittäen puhallettu, reuna lämmitetty ja kuvio hiottu. Lasin korkeus 7,5 cm ja leveys 7,0 cm. Suuaukko 6,0 cm. Tilavuus 2,0 dl. Täysin ehyet.



tiistai 14. tammikuuta 2025

Fasetti-juomalasi

Fasetti-juomalasi (malli 5037) kuuluu Kaj Franckin vuonna 1964 Nuutajärvelle suunnittelemaan lasisarjaan, jota valmistettiin vuosina 1964-1972. Fasetti-sarja oli saatavana ruskeana, vihreänä, tummansinisenä, harmaana, vaaleansinisenä ja kirkkaana. Sarjaan kuului juomalasit (kolme kokoa), ryyppylasi, annoskulho, tarjoilukulho ja kaadin. Nämä on helppo tunnistaa yläreunan viisteestä. Juomalasi löytyi kierrätyskaupan saa ottaa -hyllystä. Korkeus 7,5 cm, halkaisija 7,5 cm ja tilavuus 18 cl.



sunnuntai 12. tammikuuta 2025

Vanhan puukon kunnostus

Second hand shopista löytyi vanha puukko (5 eur). Terä oli ruosteessa, tuppi kovettunut ja kahva likainen. Siitä tuli kunnostuksen jälkeen ihan hyvä käyttöpuukko. Terottui helposti ja on hyvä vuolla.

Terän pituus on 8 cm, hiiliterästä.
Kahvan pituus alareunaan 11 cm ja yläreunaan 12,5 cm, visakoivua.
Tuppi on tummaa parkkinahkaa.

Ruoste lähti terästä etikalla ja karhunkielellä. Hioin vähän viisteitä kirkkaammaksi vesihiomapaperilla ja sitten teroitus. Tasoitin kahvasta pahimmat kolhut pois hiekkapaperilla ja vahasin sen. Siistin tupesta palkeenkielet ja rasvasin pariin kertaan.

Puukon tekijäkin selvisi Puukkoareenan kautta. Sen on tehnyt kauhavalainen Harri Merimaa joskus 2000-luvun alkupuolella (www.woodsknife.fi). Malli on nimeltään Erävuolu ja edelleen tuotannossa. Kahvan pää on matkan varrella muuttunut. Messinkilevyn tilalle tuli ensin poronsarvi ja nykyisin wenge.




lauantai 4. tammikuuta 2025

Vanhat jälkiruokamaljat

Hienot vanhat jälkiruokamaljat löytyivät kierrätyskaupasta 7 kpl yht. 2,10 eur. Valmistaja englantilainen Sherdley (v. 1948) ja myöhemmin Ravenhead (v. 1964 alkaen). Art Deco -tyyliset jälkiruokamaljat ovat puristelasia. Suunnittelija Alexander Hardie Williamson, malli/kuvio "Nordic". Kunto erinomainen. Korkeus n. 8,5 cm, halkaisija n. 9 cm, tilavuus n. 1,5 dl.


tiistai 24. joulukuuta 2024

perjantai 20. joulukuuta 2024

Metallinen poro

Jouluksi poro kierrätyskaupan saa ottaa -hyllystä. Hieno design ja patina.



torstai 12. joulukuuta 2024

Arkipelago-kynttilänjalka

Kierrätyskaupan löytö 0,50 eurolla. Timo Sarpanevan Iittalalle suunnittelema pyöreä pallo: Arkipelago-sarjan kynttilänjalka. Halkaisija 78 mm, täysin ehjä.



perjantai 1. marraskuuta 2024

Sarpanevan Linearia-maljakko

Timo Sarpanevan Iittalalle suunnittelema kirkas Linearia-maljakko (tuotetunnus 2783). Maljakko on suunniteltu v. 1966 ja se oli tuotannossa 70-luvun lopulle asti. Maljakon korkeus on 190 mm, leveys 55 x 55 mm. Löytyi kierrätyskaupan saa ottaa -hyllystä 0,00 eur.



lauantai 12. lokakuuta 2024

Bataatin kasvatus

Huhtikuun lopussa itämään laitettu bataatti teki kaksi uutta pikku-bataattia.






torstai 5. syyskuuta 2024

Judge-keittiöajastin

Entinen munakello herkesi soimasta, mutta löytyikin uusi tilalle. Oikein hieno design-malli Recyckling Storen ilmaishyllystä.



"Judge Kitchen Essentials Classic Red Timer on pakollinen lisä keittiöösi.  Tyylikkään punainen ja krominen efektisuunnittelu - tämä ajastin yhdistää saumattomasti tyylin ja toiminnallisuuden. 

Kääntömekanismin avulla voit asettaa ajastimen helposti jopa 60 minuutiksi, mikä varmistaa kulinaaristen luomustesi tarkan ajoituksen. Selkeä soittoääni varmistaa, että pysyt ruoanlaitossa tehtävien tasalla ilman, että menetät hetkeäkään. Lisäbonuksena tämä ajastin toimii ilman paristoja, joten se on kätevä ja kestävä valinta."

torstai 15. elokuuta 2024

Nuutajärvi Häränsilmä-tuhkakuppi

Nuutajärven valmistama tuhka-astia on Kaj Franckin suunnittelema ja tunnetaan Häränsilmä-nimellä. Näitä valmistettiin monen värisinä ja kahta kokoa. Tämä pienempi malli kierrätyskaupan saa ottaa -hyllystä 0,00 eur.



lauantai 20. heinäkuuta 2024

Kilta-neliövati

Arabian Kilta-neliövadit kierrätyskaupasta 0,30 eur/kpl. Nämä on pienintä kokoa 9,5 x 9,5 cm, korkeus 3,5 cm. Aivan uuden veroiset kunnoltaan.



lauantai 29. kesäkuuta 2024

Arabian kukkaruukku

Sininen Arabian kukkaruukku kierrätyskaupasta 1 eurolla. Halkaisija 16 cm, korkeus 12 cm ja pohja 10,5 cm. Pohjassa leima ARABIA WÄRTSILÄ FINLAND 9-73. Aluslautanen tästä puuttui. 

Arabian SN-mallin kukkaruukku on Richard Lindhin suunnittelema ja se on ollut tuotannossa v. 1965-85. Ruukkuja valmistettiin neljää eri kokoa useissa väreissä.



keskiviikko 1. toukokuuta 2024

Sima omenamehusta

Vappusimaa pieni erä omenamehusta:

1 litra kaupan omenamehua
1 pieni sitruuna
1 dl sokeria
1/5 tl kuivahiivaa

Pestään sitruuna ja kuoritaan siitä keltainen ohut pinta kattilaan vaikka perunankuorimaveitsellä. Poistetaan kuoren valkoinen osa ja viipaloidaan hedelmäliha kattilaan. Lisätään sokeri ja omenamehu. Kuumennetaan sen verran että sokeri sulaa.

Annetaan siman jäähtyä kädenlämpöiseksi ja lisätään kuivahiiva. Jätetään käymään kannen alle huoneenlämpöön 1,5 vuorokaudeksi.

Laitetaan pulloon 1 rkl sokeria ja siivilöidään sima pulloon. Kierretään korkki löysästi kiinni ja jätetään käymään huoneenlämpöön 2 vuorokaudeksi. Kierretään korkki tiukasti kiinni ja annetaan tekeytyä jääkaapissa pari vuorokautta.



perjantai 19. huhtikuuta 2024

Abumatic 110 -umpikela

Abu valmisti suosittua ja edullista ABU-MATIC 110 SVÄNGSTA -umpikelaa vuosina 1968-1977 (Product of Sweden). Tällä kelalla on moni aloittanut virvelöinnin. Siinä on yksinkertainen ja varmatoiminen rakenne. Runko on mustaa valumetallia ja kullankeltainen suojakupu eloksoitua alumiinia. Suoravetokelassa kampi pyörii taaksepäin, kun siimasta vetää. Kammen akselissa on kitkajarru, jota voi säätää mustasta säätöpyörästä.

Kela on helppo purkaa huoltoa varten. Sivukansi on kiinni kahdella ruuvilla. Suojakupu aukeaa pyöräyttämällä ja sen alla oleva siimanohjainkupu vastapäivään kiertämällä, kun säätää jarrun riittävän tiukalle ja pitää samalla kiinni kammesta. Siimapuolan vapautusvipu on sivukannen reunassa. Tässä on ollut alunperin yksi siimanohjaintappi, vaikka ohjaimen kuvussa on paikka toisellekin tapille. Yksi tappikin kyllä ehtii napata siiman kelatessa. Netistä löytyy kelan räjäytyskuva.

Hyvässä kunnossa oleva kela löytyi kierrätyskaupasta 3,00 eurolla. Laitoin vähän uutta rasvaa hammasrattaisiin ja öljyä puolan akseliin. Muuta huoltoa tämä ei tarvinnut, kun tuntui toimivan hyvin. Uusi siima tähän vielä pitää vaihtaa.




Rungon numero: W P-941-2
Sivuluukun numero: 030800

keskiviikko 17. huhtikuuta 2024

Krouvi-tuoppi

Oiva Toikka suunnitteli 0,3 ja 0,5 litran Krouvi-oluttuopit Nuutajärvelle 1973 ja näitä valmistettiin Nuutajärven lasitehtaalla 1980-luvun alkuun asti, ensin Arabia-markkinointileimalla. Myöhemmin tuotanto jatkui Iittala-brändin alla ja uustuotantoa on tehty sitten mm. Karhu-olutmerkille. Jossain vaiheessa 30 cl:n tuoppia on tehty myös 1/3 l merkinnällä.

Tämä pienempi 30 cl:n tuoppi löytyi kierrätyskaupan hyllyltä 1,00 eurolla. Hyväkuntoinen tuoppi on vanhaa tuotantoa, pohjassa merkintä: "ARABIA MADE IN FINLAND".


lauantai 30. maaliskuuta 2024

Vintage kynttilänjalka

Aito 1970-luvun puusta sorvattu kynttilänjalka. Sopii iloisenvärisenä hyvin pääsiäisen koristeeksi.



lauantai 24. helmikuuta 2024

Keisari Stout olut 5,5%

On mustaa ja on mallasta. Hyvä paahteinen maku, mutta joku kitkerä sävy tässä on, joka häiritsee. Pisteet 4/5.


sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Bo Fajans sokerikko

Löytyi kierrätyskaupan ilmaiskorista ruotsalaisen Bo Fajans -keramiikkatehtaan valmistamat sokerikot (halkaisija 9 cm, korkeus 4 cm). Pohjassa massaan painettu tehtaanmerkki BO ja malli 1941. Bobergs Fajansfabrik AB toimi Gävlessä 1874-1967.



perjantai 8. joulukuuta 2023

Arabia B-mallin kahvikuppi

Kaj Franckin Arabialle 1950-luvun alussa suunnittelema B-mallin kahvikuppi odotti kierrätyskaupan ilmaiskorissa löytäjää. Kuppissa on käytetty aikoinaan useita erilaisia koristeita - tässä tyylikäs yksinkertainen sininen raita valkoisen kupin yläreunassa. Alkuperäisessä asetissa on ollut sama kuvio, mutta tämän kupin mukana tuli sininen asetti, joka sopii sekin hyvin pariksi.



tiistai 7. marraskuuta 2023

Lasipurkki teak-kannella

Vanha lasipurkki teak-kannella kierrätyskaupasta 0,50 eur. Saattaa olla 1970-luvulta. Halkaisija 11 cm, korkeus 11 cm. Purkin koristekuvio viittaa perinteisiin hollantilaisiin speculaas-maustekekseihin, joissa on samanlaisia emäntä- ja isäntähahmoja muiden kuvioiden lisäksi. Speculaas-keksit muistuttavat pipareita, mutta niissä on enemmän mausteita. Hyvänmakuisia keksejä sai Suomestakin joskus vuosia sitten Pirkka- ja Euroshopper-merkeiltä. 



perjantai 27. lokakuuta 2023

Tanskalainen teräsvati

Tanskalainen teräsvati 1960-luvulta kierrätyskaupan saa ottaa -korista. Leimat: 18/8 STAINLESS MG DENMARK. Koko: 14 x 15 cm.



torstai 5. lokakuuta 2023

Nuutajärven jälkiruokakulhot

Nuutajärven 1950-luvulla valmistamat jälkiruokakulhot (malli 5377) kierrätyskaupasta 0,30 eur/kpl. Väreinä lila ja oliivi. Halkaisija 13 cm, korkeus 6 cm. Suunnittelija Kaj Franck.


torstai 21. syyskuuta 2023

Krassin siemenet talteen

Syksyllä voi kerätä krassin siemenet talteen, niin saa ilmaiset siemenet ensi kesää varten. Ne säilyvät hyvin paperipussissa, kun antaa ensin kuivua huoneenlämmössä.




perjantai 8. syyskuuta 2023

Vaelluskenkien rasvaus

Löytyi kierrätyskaupasta vanhat Meindl Island -vaelluskengät 5 eurolla. Muuten ehyet ja vähän käytetyt, mutta olivat jääneet hoitamatta. Pesin kengät lämpimällä vedellä harjan kanssa ja annoin kuivua huoneenlämmössä. Pesin myös nauhat ja laitoin uudet pohjalliset. Toisen kengän kärjestä piti vähän liimata kivirantia, kun oli reunasta irronnut. Rasvasin lopuksi kengät Hitline Leather Balsamilla kahteen kertaan ja nubukkinahka elpyi oikein hienosti. Näistä tuli hyvät retkikengät.




torstai 24. elokuuta 2023

Puolalaiset "Scandia" kahvilusikat

Puolalainen Gerlach valmisti Kaj Frankin Scandia-aterimia hyvin paljon muistuttavia kopioita (malli Paseczki/Paski). Nämä tunnistaa leimasta (Gerlach Poland Stainless) ja siitä, että varren uritus ei jatku varren päähän asti. Otin pienet kahvilusikat talteen kierrätyskaupan ilmaiskorista. 



sunnuntai 23. heinäkuuta 2023

Arabia AA-mallin kahvikuppi

Kaj Franckin Arabialle arkikäyttöön suunnittelemaa AA-mallin kahvikuppia valmistettiin 1950-70-luvuilla usealla erilaisella puhalluskoristeella. Tämä on nimeltään "Aita". Hyväkuntoinen kuppi ja asetti löytyivät kirpputorin ilmaiskorista.



lauantai 8. heinäkuuta 2023

Lahden Laune - lasit

Lahden Laune oli Mallasjuoman kivennäisvesimerkki, joka tuotiin markkinoille 1980-luvulla. Tehdas valmistutti myynninedistämis-tarkoitukseen laseja Länsi-Saksassa. Hienot sirot lasit (vetoisuus 2 dl) löytyivät kierrätyskaupasta, 4 lasia yht. 1,20 eur. 




lauantai 10. kesäkuuta 2023

Viilin valmistus

Viilin tekeminen on helppoa. Se kun valmistuu oikeastaan itsekseen maitohappobakteerien ja viilihomeen ansiosta.

Laitetaan lusikallinen kaupan viiliä purkkiin siemeneksi, sekoitetaan ja kaadetaan päälle maitoa, ripaus vaniljasokeria ja uusi sekoitus. Kansi päälle ja annetaan tekeytyä huoneen lämmössä, pimeässä 1,5 vuorokautta ja sitten jääkaappiin. Säilyy viikon verran.

Viilin voi tehdä myös rasvattomasta maidosta. Silloin ei tosin tule viilin päälle paksua kermakerrosta, mutta hyvää on omenahillon tai kanelin ja sokerin kanssa.




lauantai 27. toukokuuta 2023

Kilta-kermapullo

Hyvä sininen Kilta-kermapullo kierrätyskaupan hyllyltä 0,50 eur. Kaj Franck suunnitteli tämän Arabialle 1948 ja sitä valmistettiin 1953-67.




tiistai 18. huhtikuuta 2023

"Paratiisi"-lautanen

Halusin saada seinälle koristeeksi Paratiisi-lautasen. Kun alkuperäiset Birger Kaipiaisen vuonna 1969 Arabialle suunnittelemat soikeat lautaset ovat aivan liian kalliita, niin tuli ajatus tehdä sellainen itse. Joten tuumasta toimeen.


Kierrätyskaupan poistomyynnistä löytyi 10 sentillä sopiva soikea lautanen (19 cm x 16 cm). Netistä tulostin kuvan, jota piti vähän venyttää ja säätää sopivaan kokoon. Kuvan liisteröin lautasen pintaan alta ja päältä. Kuvan reunaan piti tehdä leikkauksia, että kuvan reuna taipui siististi lautasen reunaan.

Liimana käytin vehnäjauholiisteriä. Pieneen määrään riitti 1 rkl vehnäjauhoja ja 9 rkl vettä, joita keitetään muutama minuutti samalla sekoittaen ettei pala pohjaan. Liisteriä voi notkistaa vedellä, jos tulee liian paksua.

torstai 16. maaliskuuta 2023

Kilta-mukit (korvaton)

Kierrätyskaupasta 0,20 eur/kpl siniset, hyväkuntoiset Arabian korvattomat Kilta-mukit (korkeus 10 cm, halkaisija 8 cm).




lauantai 4. helmikuuta 2023

Maatiaisvuokaleipä

Helppo, nopea ja maukas vuokaleipä leivotaan näillä ohjeilla. Maistuu hyvältä heti lämpimänä voin kanssa ja myöhemmin viipaleita voi lämmittää leivänpaahtimessa.

Ainekset / 1 leipä:

5 dl vettä
5 ml kuivahiivaa
7,5 ml suolaa
3 ml sokeria
0,5 dl öljyä
2 dl kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 dl ohrajauhoja
5 dl vehnäjauhoja

Ohjeet:

Sekoita reilusti kädenlämpöiseen veteen kuivahiiva, sokeri ja suola. Lisää kaurahiutaleet ja ruis-, graham- ja ohrajauhot. Sekoita hyvin puulastalla. Lisää öljy ja sekoita hyvin. Lisää vehnäjauhot kahdessa erässä välillä sekoittaen. Taikinaa ei tarvitse vaivata.

Voitele vuoka ohuesti öljyllä ja kippaa taikina vuokaan. Peitä muovipussilla ja anna kohota pari tuntia lämpimässä paikassa.

Paista 225 C asteessa uunin alatasolla 35 min. Kun tekee kaksi leipää samalla kertaa, säästyy sähköä ja toisen voi pakastaa.



sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Iittala Gaissa-snapsilasit

Tapio Wirkkalan Iittalalle vuonna 1973 suunnitteleman Gaissa-lasisarjan snapsilasit (korkeus 52 mm, halkaisija 42 mm, tilavuus 4 cl) kierrätyskaupan poistomyynnistä 0,10 eur/kpl.

Lasisarjalle tunnusomainen, jäätä muistuttava pohja korostuu, kun lasiin kaadetaan juomaa. Sarjan nimi Gaissa tarkoittaa korkeaa tunturia, jonka huipulla lumi pysyy kesät talvet.



tiistai 3. tammikuuta 2023

Hackman Lion de Luxe -veitsi

Kierrätyskaupan korista löytyi Hackmanin Lion de Luxe -juustoveitsi 0,20 eurolla. Kun pitkälle juustoveitselle ei ollut oikein käyttöä, niin lyhensin terää 4 cm ja viilasin kärjen oikeaan muotoon. Palisanteri-kahvan hioin ja vahasin. Tulikin hyvä voiveitsi.




perjantai 2. joulukuuta 2022

Kupittaan Saven maljakko

Vanha, pieni maljakko (korkeus 11 cm, halkaisija 9 cm), lasite hienosti krakeloitunut. Mahdollisesti Kupittaan Saven valmistama. Kierrätyskaupasta 0,20 eur.




keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Kilta-munarenkaat

Kaj Franckin Arabialle vuonna 1952 suunnitteleman Kilta-sarjan munarenkaat (malli A) odottivat kierrätyskaupan hyllyllä löytäjää hintaan 0,20 euroa kappaleelta. Olivat hyvä hankinta tuolla hinnalla.



lauantai 5. marraskuuta 2022

Raivaajapatsas (V. Kaijala)

Kierrätyskaupan saa ottaa -korista löytyi tämä kipsipatsas, johon elämä oli jättänyt jälkensä. Patsaan vasemman käden sormet olivat lohjenneet pois ja takaraivossa oli huonosti liimalla korjattu halkeama. Pintakäsittely oli paikoitellen kulunut ja valkoinen kipsi paistoi läpi. Patsaan tekijä on ilmeisesti hämeenlinnalainen kuvanveistäjä Veera Kaijala (1920-1984). Teoksen korkeus on 38 cm. Jalustan etupuolella merkintä RAIVAAJA ja takana V. KAIJALA.

Pienellä kunnostuksella patsaan sai fiksattua esittelykuntoon. Täytin takaraivon halkeaman harmaalla paperimassalla ja korjasin paperimassalla myös puuttuvia sormia. Kuluneita kohtia häivytin piiloon pehmeällä lyijykynällä värittämällä.
 


Raivaajapatsas on yleisnimi Suomen maanraivaajien kunniaksi pystytetyille näköispatsaille, joissa on tyypillisesti kuvattuna suokuokalla suota raivaava mies. Useilla paikkakunnilla on eri taiteilijoiden veistämiä raivaajapatsaita. Suomessa raivattiin erittäin paljon peltoa 1920- ja 1930-luvulla käsipelillä melko koneellistumattomin menetelmin. Patsaita ryhdyttiin pystyttämään 1940-luvulla siirtoväen asuttamisen tarvitseman maanraivaamisen kunniaksi. Joistakin raivaajapatsaista tehtiin myös noin 30 senttimetrin korkuisia kipsivaloksia, joita myytiin koteihin. (Wikipedia)

maanantai 31. lokakuuta 2022

Hackman Lion de Luxe -lusikat

Hopeaseppä Bertel Gardberg suunnitteli tyylikkäät Lion de Luxe -aterimet Hackmanille vuonna 1958. Kahvat on niissä palisanteria ja teräosat ruostumatonta terästä. Kierrätyskaupan saa ottaa -korista löytyi nämä Lion de Luxe -sarjan ruokalusikat. Olivat kyllä aika huonossa kunnossa: varret harmaantuneet ja kuluneet, haljenneet ja irronneet, mutta kunnostamalla näistä tuli oikein hyvät. Liimasin teräosat uudelleen kiinni varsiin ja sitten hioin harmaan pinnan pois. Vahasin varret vielä mehiläisvahalla ja sain kahvoihin puunsyyt hienosti näkyviin. Puukahva on sileä ja mukavan tuntuinen kädessä. Näillä on ilo lusikoida aamupuuroa.

Kunnostuksen jälkeen:





Ennen kunnostusta:


lauantai 8. lokakuuta 2022

Arabia sinappipurkki

Kaarina Aho suunnitteli Kilta-sarjan täydennykseksi Arabialle mausteikon (malli KA) vuonna 1952. Siinä oli samat värit kuin Kilta-sarjan astioissa. Nyt sain lahjaksi keltaisen sinappipurkin. Aikaisemmin olin jo löytänyt sinisen etikkapullon, mustan ja valkoisen pippuri- ja suolasirottimen. Mausteikkoon kuulunut tiikkinen pyöreä alusta vielä puuttuu. Taivuttelin pikkulusikasta sinappipurkkiin sopivan lusikan.